Tapio on toiminut palomiehenä jo 32 vuotta. Sinä aikana hän on ehtinyt työskennellä useilla asemilla Helsingissä ja kriisitilanteissa kansainvälisissä missioissa. Näinä vuosina työ on muuttunut selkeästi hektisemmäksi; henkinen hyvinvointi ja hyvä uni ovat elämässä selkeän korostetuissa rooleissa. Nykyisessä työssään hän kantaa huolta myös muiden jaksamisesta ja kotiin saavuttaessa vaimo näkee jo kulmakarvojen asennosta millainen vuoro miehellä on takana.
Kävin haastattelemassa Tapiota Helsingissä Herttoniemen pelastusasemalla.
Teksti ja kuvat: Laura Enkama / Sateenkaaria ja serpentiiniä
Kuka: Herttoniemen pelastusaseman asemamestari Tapio Siren
Ikä: 53 vuotta
Patja: motorisoitu sänky
Missä: Jokivarsi, Vantaa
Teet vuorotyötä? Miten se vaikuttaa arkeesi?
Olen työskennellyt palomiehenä vuodesta 1986. Ensin toimin palomiehenä parikymmentä vuotta ja siitä eteenpäin myös esimiestyössä. Työni asemamestarina pitää sisällään myös paperitöitä ja henkilöstöhallintoa. Me teemme vuorotyötä, joka jo itsessään on kuormittavaa; työn sisällöstä puhumattakaan. Vuorojen sisältö vaihtelee suuresti, toiset ovat selkeästi hektisempiä kuin toiset.
Työvuoromme ovat pitkiä ja työtehtäviä vaihdellaan suunnitellusti niin, ettei koko vuoro olisi aina sitä kaikkein kuormittavinta menoa. Teemme vuorot kiinteässä kierrossa sillä tavalla, että esimerkiksi tänään olen tullut aamulla yhdeksään ja pääsen huomenna samaan aikaan. Sitten minulla on kolme päivää vapaata. Näin meillä homma toimii koko porukalla. Aseman vahvuus on meillä reilut 40 miestä, joista aina noin 7-8 on samaan aikaan hommissa.
Työvuoromme on jaksotettu niin, että osan päivää pidetään huolta niin työtapojen kehittämisestä kuin psyykkisestä ja fyysisestäkin kunnosta. Yöt ollaan valmiudessa. Silloin saa levätäkin, mutta oma varustepaketti on jokaisella sekä sängyn vieressä, että autolla valmiina. Hälytyksen vastaanottamisesta on 60 sekuntia aikaa siihen, kun ollaan autossa ja ajossa.
Vuosien mittaan olen oppinut olemaan jännittämättä tulevia hälytyksiä, mutta kyllähän se eräänlaista koiranunta on.
Valvottaako töiden tuoma stressi / hektisyys / ihmisten kohtalot?
Tottakai. Olen huomannut, että se kuinka paljon mikäkin keikka tuntuu, riippuu myös omasta elämäntilanteesta. Muistan vieläkin, miten tyttäreni ollessa pari viikkoinen, olin erittäin hermostunut hänelle nousseesta korkeasta kuumeesta. Se tuntui erityisen raskaalle, koska samoihin aikoihin olin ollut mukana onnettomuudessa, jossa osallisena oli pieni lapsi. Oli pitänyt katsoa niitä omaisia sen menetyksen äärellä. Ne hälytykset, jotka osuvat omaa elämäntilannetta lähelle, ovat aina niitä pahimpia.
Tässä työssä tuo henkinen kuormitus on se, joka todella voisi valvottaa ja varmasti usein tekeekin niin. Vuosien mittaan on onneksi tapahtunut aivan huikea muutos siinä, miten tilanteita puretaan. Olen mukana työryhmässä, jossa huolehdimme purkutilanteista rankkojen tapahtumien jälkeen. Ennen näitä tapahtumia ei ole saanut purkaa tarpeeksi. Kehotettiin suurinpiirtein hamekankaita hankkimaan, jos heikotti. Nykyään henkinen kuormitus otetaan huomioon paljon paremmin; ollaan avoimempia ja kannustetaan puhumaan. Saa itkeäkin. Itse sanon aina porukalleni, että mun ovessa ei ole kynnystä ja se ovi on auki.
Palomies oli muuten pienenä toiveammattini. Minulta löytyy vauvakirjani, johon tämä on jo kirjattu. Tätä siis voisi sanoa kutsumukseksi. Toinen ammattivaihtoehtoni oli pappi. Tavallaan kai noissa meidän purkuistunnoissa pääsen toteuttamaan siis sitä toistakin toivetta.
Olen ollut onnekas, että mulla on sellainen parisuhde, että tilanteita voi purkaa myös kotona. Nää on niitä tärkeitä juttuja. Mullahan kävi myös sellainen tuuri, että tapasin vaimoni samana päivänä, kun palomieskurssini alkoi. Silloin alettiin seurustelemaan. Vaimo on siis elänyt tätä mukana ja nähnyt kaiken. Hän kyllä näkee minusta jo kotiovella, että millainen vuoro on takana.
Millainen unirytmi sinulla on?
Olen selkeästi aamuihminen. Meillä on kotona jo kymmeneltä illalla aika hiljaista. Hyvä jos Kymppiuutiset ehtii näkemään. Töissäkin olen parhaillaan ehtinyt istua aamukahvilla jo tunnin, ennen kuin muut tulevat keittiöön.
Herään aamuisin ennen kuutta ja ilman kelloa. Työpäivisin kello kahdeksasta puoleenpäivään on minulle sitä henkisesti aktiivisinta ja konkreettisinta työaikaa, jolloin saan paljon aikaiseksi. Iltapäivällä on sitten oikea aika huolehtia fyysiset treenit, koulutukset ja harjoitukset.
Säännöllinen rytmi taitaa korostua iän myötä ja elpyminen / palautuminen vuorosta kestää kauemmin. Se tietysti vähän huolettaa. Etenkin, kun tuo eläkeikä on meillä nykyään sen 65 vuotta. Olin tässä välissä pari vuotta pelastuskoulussa opettajana ja kyllä sen silloin huomasi, että virkeämpihän sitä oli, kun oli illat ja viikonloput vapaalla. Tämä on silti se työ, mitä minä haluan tehdä.
Kotona ja vapaalla:
Onhan tämä erilaista elämää, kun mennään vaimon kanssa niin eri rytmissä. Nykyään on kuitenkin jo ihan tuttua, että kotiin tulessani otan muutaman tunnin unet ja että se ensimmäinen vapaapäivä on lepopäivä, jolle ei sovita menoja.
Olen hyvä nukahtamaan silloin, kun sen aika on. Uni tulee melko nopeastikin. Saan olla myös erittäin iloinen siitä, että on tullut panostettua meidän sänkyyn. Meillä on moottoroitu sänky, jonka puolet on optimoitu minulle ja vaimolleni. Levollinen uni on niin tärkeä asia.
Asemapäällikkönä virkapuhelimeni on auki 24/7. Haluan olla saavutettavissa, mutta muut vuoroesimiehet osaavat kyllä hommansa ja soittavat vain erikoistapauksissa. Esimerkiksi silloin, kun pitää tulla pitämään defusing- / purkukeskustelu hankalan hälytystehtävän jälkeen.
Loma-ajoiksi minulle on määrätty sijainen ja silloin en ole tavoitettavissa. Yksi tärkeimmistä harrastuksistani on vaeltaminen ja melominen. Naurankin aina, että Lappihan on mulle aivan mahtava paikka, kun ei ole edes kenttää. Sinne mennään niin syvälle korpeen, että jos ei ole hetkeen ollut muita ihmisiä näköpiirissä, niin ollaan onnistuttu. Parasta niissä reissuissa on myös se, että fyysisen rasituksen jälkeen nukuttaa niin hyvin – teltan ohuella patjallakin.
Missä olet nukkunut parhaat unesi?
Ehdottomasti kotona omassa sängyssä. Hmmm… nyt täytyy kyllä lisätä tähän, että unet on hyvät myös työreissuissa silloin, kun on todella laittanut itsensä fyysisesti peliin. Tulee meinaan mieleen yksi ikimuistoinen tapaus. Se oli silloin, kun olin Haitilla hommissa kolmisen viikkoa. Tää tapahtui heti sen maanjäristyksen jälkeen. Se oli todella rankkaa aikaa. Haiti on niin kehittymätön valtio ja se meni ihan lukkoon katastrofin seurauksena. Meillä oli sitten lopuksi elpymispäivä siinä Dominikaanisen puolella ja menin käymään hieronnassa ennen kotimatkaa. Heräsin siitä hierontapöydältä aivan pökkyräisenä; ehkä noin parin tunnin jälkeen hieronnan jo loputtua. Se oli todella syvää unta henkisesti kovan paikan jälkeen.