Arkisto


Miten minä nukun: Outi

outi4

 

Kuka:    Outi Turja

Ikä:        37

Patja:    160cm leveä runkopatja

Missä:   Loft-koti Helsingissä

 

  – Elämä on erilaisia vaiheita.

 

Sinusta tuli tänä vuonna äiti ja kaksosenne täyttävät juuri kolme kuukautta. Uusi arkenne on varmasti vaikuttanut unitottumuksiinne?

Kyllä joo. Unet ovat nykyään hyvinkin katkonaisia. Se ei johdu pelkästään syöttämisestä. Tällä hetkellä lapset heräävät syömään vain kerran. Ensimmäinen heidän nukkumansa pätkä illasta aamuyöhön on noin 8h. Tosin tuttia saa nousta korjaamaan yöstä riippuen kolmesta kymmeneen kertaan. Siihen ei lapsi itse välttämättä herää. Vanhemmat kyllä. On ihan hyvä toimia ennen pienen havahtumista, ettei uni katkea. Kai sitä itse nukkuu niin kevyttä unta, että siihen pieneen levottomuuteen havahtuu.

Ei sitä ennen tajunnut miten rankkaa se katkonaisuus voi olla. Mies saa sekunnissa unen päästä uudelleen kiinni, itse en. Alkuajoista ollaan kuitenkin päässyt jo pitkälle. Unipätkät ovat pidentyneet kolmesta tunnista sinne kahdeksaan.

Itselläni pisin pätkä yhtenäistä unta on ollut kerran 6 tuntia. Se oli hyvin poikkeustilanne. Itse en valitettavasti tajua mennä silloin kuudelta lasten kanssa nukkumaan.

outi1

Millainen unirytmi teillä on?

Lapset nukahtavat kuuden ja seitsemän välillä. He heräävät kahden kolmen maissa syömään ja aamulla ylös noustaan kuuden maissa. Tänään nukuttiin seitsemään, mikä oli ihan luksusta. Mies herää samaan aikaan (kuudelta) töihin. Itse yritän mennä nukkumaan kymmeneltä. Käytännössä se ei kuitenkaan onnistu aina. Meillä nuo nykyään niin hyvin edustetut Nordic Noir sarjat vievät ajantajun. Sitten huomaamme morkkiksissa, että kello on jo puoli kaksitoista. Toisaalta harmittaa, mutta sehän on kuitenkin usein se meidän ainoa yhteinen aika.

Jos saisit nukkua luonnollisen rytmisi mukaan, millainen se olisi? Nousisitko heti herättyäsi?

Luonnollisen rytmin mukaan. No mites sitten menikään. Varmaan nukkuisin puolesta yöstä aamu kahdeksaan. Työaikana menin nukkumaan yhdeltätoista, että pääsin ylös kuudelta. Sanoisin, että 7,5 tuntia unta olisi se määrä mikä riittäisi virkeään olotilaan. Vanhassa elämässä sitä univelkaa otti viikonloppuisin takaisin. Tällä hetkellä se ei ymmärrettävästi onnistu.

outi2

Saatko kirittyä univelkaa kiinni, kun lapset nukkuvat?

Kaksoset – nyt naurattaa. Ei ne nuku samaan aikaan. Eli en. Kahdet päiväunet mä muistan nukkuneeni. Tytöt nukkuu parhaiten vaunuissa, kun ne on liikkeellä. Tulee kärryteltyä pitkin lähitienoita.

Meillä käy hoitoapua noin kerran viikossa päiväsaikaan, kun mieheni on töissä. Silloin nukun tosi harvoin. En koe tarvitsevani sillä tavalla lisää unta. Mieluummin hoidan sillä aikaa muita hommia, koska päivisin lasten kanssa yksin puuhaillessa on kädet täynnä. Itse asiassa olin kyllä varautunut vielä pahempaan – nukun paljon paremmin, kun kuvittelin.

outi4

Miten nykyinen elämäntilanteenne on vaikuttanut kotinne / makuuhuoneenne tilaratkaisuihin ja käyttöön?

Nukumme kaikki samassa huoneessa, jossa sijaitsee lisäksi kaikki vaatesäilytys. Tilaa on vähän. Kun huoneessa on kaksi pinnasänkyä, on se aivan liian täynnä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni kaipaisin lisää ovia, mitä sulkea. Olen aina ollut avointen tilojen ystävä. Siksi tämä loft-kotikin valittiin. Avoin tila vaikuttaa siihen, että nyt lastenkin kanssa toivoisin, että tavaroilla olisi omat paikat. Se rauhoittaa yleisilmettä. Muuten pyrin olemaan vähemmän tarkka. Tämä on tällainen vaihe elämässä. Nykyään esimerkiksi kauniit lakanat saa näkyä. Petiä ei aina ehdi pedata.

Missä olet nukkunut parhaat unesi?

Ehdottomasti meidän lapsuuden kodissa, äidin vielä eläessä. Siellä lomaillessa nukkui aina hyvin. Nyt kun äitiä ei enää ole, sen turvan tunteen muistaa ja sitä arvostaa.

Kerro vielä nykyisestä makuuhuoneestasi – mikä siinä on parasta ja mitä voisi parantaa nukkumista silmällä pitäen?

Parasta on ehdottomasti se, että sängynpäätynä on iso, moniruutuinen ikkuna. On ihana herätä, kun näkee taivaan. Parannettavaa on se, ettei sitä saa tällä väkimäärällä toimimaan paremmin. Toiveissa olisi saada toinen makuuhuone – lapsille. Ja se tarkoittaa uutta kotia.

outi6

Kuvat ja teksti: Laura Enkama

www.sateenkaariajaserpentiinia.fi